Haastattelussa Tiina, joka juoksi ensimmäisen täyspitkän maratoninsa syksyllä 2025. Tarina pitkäaikaisesta haaveesta, sinnikkäästä harjoittelusta ja hetkistä, jolloin ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa eteenpäin.

Tiina aloitti CrossFitin syyskuussa 2023. Innostus syttyi heti, ja seuraavana kesänä juoksua sisältäneet WODit herättivät vanhan kipinän uudelleen. Tiina oli juossut puolimaratoneja noin 15 vuotta aiemmin ja täyspitkä maraton oli jäänyt unelmien hyllylle odottamaan parempaa hetkeä.
Juoksukoulu syksyllä 2024 lisäsi kilometrejä ja itseluottamusta – ehkä tämä voisi oikeasti onnistua. Viimeinen sysäys tuli kuitenkin treeneissä käydystä keskustelusta:
"Sanoin Atelle että ensi vuonna tähtään maratonille – ja Atte totesi että sie teet sen jo tänä vuonna." 😄
Niin Tiina teki. Syksyllä 2025 hän juoksi ensimmäisen maratoninsa.
Treeniprojekti oli kaikkea muuta kuin helppo, mutta sitäkin palkitsevampi.
"Jos sen tiivistää kolmeen sanaan: verta, hikeä ja kyyneleitä – mutta myös iloa, onnistumisia ja juoksemisen nautintoa."
Tiina rakensi itselleen kuukausi- ja viikkosuunnitelmat, joissa CrossFit ja juoksu rytmitettiin fiksusti yhteen:
n. 3 CrossFit-treeniä viikossa
juoksut usein ennen salitreeniä
suunnitelmalliset lepopäivät
CrossFit osoittautui isoksi tueksi juoksuprojektissa:
parempi juoksutekniikka myös väsyneenä
vahvempi core ja jalkalihakset
liikkuvuus ja kehonhuolto ehkäisivät loukkaantumisia
"Näillä kilometreillä ja tällä iällä olisin ollut nopeasti telakalla ilman liikkuvuuden ja voiman harjoittelua."
Painonpudotus tapahtui pääosin jo ennen juoksuprojektin alkua, mutta ravinnon merkitys pysyi isossa roolissa.
Tiina seurasi makroja tarkasti varmistaakseen:
jaksamisen
palautumisen
painonhallinnan
Hän huomasi myös ristiriidan kovan juoksuharjoittelun ja rasvanpolton välillä:
"Miinuskaloreilla on vaikeampi palautua. Tässä haen edelleen tasapainoa."
Suurin yksittäinen koettelemus oli kesän helteillä juostu 32 km pitkä lenkki.
"Kun se luki kalenterissa, se tehtiin – vaikka viimeisillä kilometreillä mietin että nyt alkaa hulluuden rajat löytyä." 😄
Sairastelut ja perutut juoksutapahtumat olivat raskaimpia.
Ensimmäinen suunniteltu maraton meni ohi sairastelun takia – ja sen jälkeen kuntoa piti taas rakentaa uudelleen.
Motivaation ylläpito perustui rutiineihin:
"Jos aina odottais motivaatiota, sais aika kauan istua sohvalla. Treeni kalenterissa on treeni."
Vertaus oli osuva:
"Ei aina huvita harjata hampaitakaan, mutta kun tietää että se on hyväksi, sen tekee silti."
Lähtöviivalla tunnelma oli kaikkea muuta kuin lämmin:
"KYLMÄ 😄 Tuuli, sade ja 40 minuuttia tärinää ennen starttia. Siinä unohtui jännitys."
Reitin varrella tuli hetkiä, jolloin luovuttaminen kävi mielessä, mutta ei ollut vaihtoehto:
"Puhuin itelleni: mitäs Tiina jos juostaan ihan pikkusen vaan eteenpäin..."
Samalla mielessä kulki myös Hilma – Tiinan oma koira ja karvainen personal trainer, joka vaikutti tähän projektiin enemmän kuin moni ymmärtää. Kun sohva houkutteli ja väsymys painoi, Hilma istui nappisilmillään tuijottaen, pää hieman vinossa kuin sanoen: "eiköhän lähettäis lenkille?" Ja niin Tiina lähti.
Tässä projektissa Tiinalla oli oikeastaan kolme valmentajaa:
Jarmo “Jarkki” Viskari – Jarkin juoksukoulu rakensi tekniikkaa, taktiikkaa ja uskoa tähän projektiin.
Atte Kaasinen – CrossFit, voima, tukiharjoittelu ja henkinen sparraus.
Hilma – kotona motivoiva karvakaveri, joka varmisti, ettei yksikään lenkki jäänyt välistä
Maaliviivan ylitys oli emotionaalinen hetki, täynnä symboliikkaa:
"Elämässä on tullut käytyä omia maratoneja. Tämä tuntui niiden kruunulta. Kun vaan jatkaa, se maaliviiva tulee ennemmin tai myöhemmin."
Ja ennen kaikkea:
"Mie pystyin siihen."
Tiina oppi projektin aikana valtavasti itsestään:
keho pystyy uskomattomiin asioihin
systemaattinen työ tuottaa tulosta
palautumisen merkitys korostuu iän myötä
Se myös avasi uusia haaveita:
"Joskus juoksen vielä 100km ultran. Tiedän nyt, että se on mahdollista."
Juoksuprojekti toi rakennetta ja aikatauluja, mutta myös mieluisaa rytmiä:
"Oli kiva sunnuntaisin kattoa tulevan viikon treenit ja sovitella palapelit kohdilleen."
Nyt tunnelma on odottava ja innostunut:
"En malta odottaa mitä juoksuhaasteita seuraavaksi voisi selättää." 😄
**1. Uskalla unelmoida – ja tee.
"Täysiä vaan kohti unelmia, pystyt siihen kyllä!"
Yhdistä CrossFit ja juoksu fiksusti
kokonaiskuormitus ratkaisee
kaikkea ei voi tehdä täysillä
kuuntele kehoa
uskalla levätä
"Jos tietää että huomenna on kova juoksu, tänään ei tarvitse repiä CrossFitissä maksimeita."
🎯 100 km ultrajuoksu
🎯 Uusi maraton ensi vuonna
"Jos luoja suo ja terveenä pysyy." 😄
Ja että joskus yksi lause valmentajalta riittää muuttamaan "ehkä joskus" → "nyt".
50% Complete
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua.