Pari sanaa CrossFitin aloittamisesta

Uuden harrastuksen aloittaminen on monelle iso askel. Vaikka liikunta kiinnostaisi ja päätös olisi jo tehty, ensimmäinen kerta uudessa paikassa voi silti jännittää. Mitä siellä tehdään? Osaanko mitään? Entä jos muut ovat paljon parempia kuin minä?

Hyvä uutinen on se, että lähes jokainen meillä treenaava on käynyt läpi täysin samat ajatukset.

CrossFit Lappeenrannassa tiedämme, että aloittaminen voi tuntua jännittävältä. Siksi olemme rakentaneet peruskurssin mahdollisimman helpoksi ja turvalliseksi tavaksi tutustua lajiin. Sinun ei tarvitse osata mitään etukäteen. Peruskurssilla käydään rauhassa läpi liikkeet, harjoittelun periaatteet ja salin käytännöt. Tarkoitus ei ole testata osaamista, vaan opettaa sitä.

Meillä et jää koskaan yksin harjoittelemaan tai arpomaan mitä pitäisi tehdä. Jokaisessa harjoituksessa on valmentaja paikalla ohjaamassa, neuvomassa ja auttamassa. Jos jokin asia ei mene ensimmäisellä kerralla perille, se ei haittaa mitään. Valmentajamme neuvovat saman asian uudelleen, ja tarvittaessa vielä kolmannenkin kerran. Oppiminen vie aikaa, eikä kukaan odota täydellisyyttä.

Moni uusi harrastaja miettii myös, mitä muut salilla ajattelevat. Totuus on, että meidän porukka ei katsele uusia tulokkaita nenänvartta pitkin. Päinvastoin. Kaikki ovat joskus olleet aloittelijoita ja muistavat hyvin, miltä ensimmäiset viikot tuntuivat. Siksi uusia treenaajia autetaan ja kannustetaan.

Päädyssä ymmärretään myös yksi tärkeä asia: jos olet tullut harjoittelemaan, olet tehnyt hyvän päätöksen. Jokainen tietää, että sohvalta liikkeelle lähteminen on usein vaikeampaa kuin itse treeni. Siksi uusia ihmisiä arvostetaan enemmän kuin arvostellaan.

Ja jos ihan rehellisiä ollaan, suurin osa ihmisistä on niin keskittynyt omiin treeneihinsä, omiin tavoitteisiinsa ja omiin haasteisiinsa, ettei muiden tekemisiä ehdi juuri miettiä. Jokaisella on omat kehityskohteensa, joten muiden ongelmille jää aika vähän aikaa.

Jos CrossFitin aloittaminen on pyörinyt mielessäsi, älä anna jännityksen estää. Kukaan ei tule ensimmäisiin treeneihin valmiina CrossFit-harrastajana. Meidän tehtävämme on auttaa sinut alkuun ja tehdä matkasta mahdollisimman sujuva.

Se ensimmäinen askel on usein se vaikein. Sen jälkeen homma helpottuu yllättävän nopeasti.

CrossFitin aloittaminen 

-Atte

Close

50% Complete

Two Step

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua.