Uutta oppimassa, mitä brasilialainen jujutsu opetti minulle valmentajana

Uutta oppimassa

Viime kesänä makasin selälläni tatamilla ja yritin epätoivoisesti irrottaa kokeneemman harjoittelijan otetta.

Tiesin suurin piirtein mitä pitäisi tehdä. Olin nähnyt tilanteen aiemminkin. Olin jopa joskus vuosia sitten harjoitellut samoja asioita.

Silti en saanut mitään aikaan.

Muutama sekunti myöhemmin jouduin taputtamaan luovutuksen merkiksi.

Siinä maatessani ja happea haukkoessani ajattelin vain:

"Tältä siis tuntuu olla aloittelija."

Olen valmentanut yli 30 vuotta ja tehnyt sitä ammatikseni noin 17 vuotta. Suuren osan ajasta olen ollut se ihminen, joka neuvoo, opettaa ja auttaa muita kehittymään.

Mutta viime vuosien aikana olin ehkä hieman unohtanut, miltä tuntuu olla itse se, joka ei osaa.

Miltä tuntuu tulla harjoituksiin tietäen, että lähes kaikki muut ovat sinua parempia.

Olin myös unohtanut ne tunteet, joita käy läpi saapuessaan itselleen vieraaseen paikkaan. Sen pienen jännityksen ennen harjoitusten alkua. Sen, ettei vielä tunne talon tapoja, ihmisiä tai edes sitä, missä kuuluu olla ja mitä seuraavaksi tapahtuu.

Miltä tuntuu opetella jotain, jossa onnistumisia joutuu välillä etsimään suurennuslasilla.

Moni teistä on aloittanut harjoittelun CrossFit Lappeenrannassa juuri tästä tilanteesta. Ensimmäinen treeni on saattanut jännittää. On voinut mietityttää, osaako mitään, pysyykö mukana tai kuuluuko edes joukkoon.

Valmentajana näen tämän lähes päivittäin. Silti välillä on hyvä muistuttaa itseään siitä, miltä se oikeasti tuntuu.

Viime kesänä sain siihen erinomaisen mahdollisuuden.

Minulla oli useampi kiireinen vuosi, jolloin keskityin lähes täysin työn tekemiseen. Treenasin CrossFittia ja siinä se. Välillä haastoin itseäni tekemään jotain uutta tai erilaista, mutta ne olivat yleensä yksittäisiä projekteja, fyysisiä suorituksia tai jonkinlaisia kertaluonteisia koettelemuksia.

Viime kesänä raivasin kalenteristani sen verran tilaa, että pystyin tekemään paluun brasilialaisen jujutsun pariin.

Ei laji minulle täysin tuntematon ollut. Olen aikanaan harrastanut vapaaottelua, ja siinä sivussa myös BJJ:tä ja lukkopainia. Mutta kun välissä oli yli 15 vuoden tauko, voi aika turvallisesti sanoa, että olin jälleen aloittelija.

Hyppäsin mukaan Willi Jiu-Jitsun toimintaan tavoitteenani käydä harjoituksissa kerran tai kaksi viikossa ja opetella lajin perusteita.

Ensimmäinen huomio oli, että asiat tehtiin täysin eri tavalla kuin silloin, kun aikanaan harjoittelin Shoot Fighting Lappeenrannan salilla. Myös laji oli muuttunut. Tekniikat, harjoittelutavat ja koko kulttuuri olivat kehittyneet valtavasti eteenpäin.

Painin lisäksi olen oppinut paljon muutakin.

1. Aloittaminen on vaikeaa

Uuden asian aloittaminen vaatii rohkeutta.

Kun ei osaa, ei tiedä ja joutuu jatkuvasti epäonnistumaan, moni luovuttaa ennen kuin ehtii päästä alkuun. Tässä hyvä valmennus on korvaamatonta. Hyvä valmentaja osaa tehdä ensimmäisistä askelista hieman helpompia ja näyttää suunnan eteenpäin.

2. Pienet onnistumiset ovat isoja onnistumisia

Kun olet aloittelija, onnistumisen mittarit muuttuvat.

Minulle voi riittää, että puolentoista tunnin harjoituksissa onnistun kerran purkamaan otteen, jonka kokeneempi harjoittelija on saanut minusta kiinni. Joskus onnistumisia tulee enemmän, joskus ei yhtään.

Silti jokainen pieni onnistuminen kertoo siitä, että jotain on opittu.

Moni teistä kokee aivan samaa salilla. Ensimmäinen kunnollinen kyykky, ensimmäinen hyppy laatikolle, ensimmäinen leuanveto tai ensimmäinen kokonainen treeni ilman taukoja voi tuntua pieneltä asialta. Todellisuudessa ne ovat isoja askelia eteenpäin.

3. Ympärillä olevilla ihmisillä on valtava merkitys

On paljon helpompaa jatkaa harjoittelua, kun ympärillä on kannustavia ihmisiä.

Hyvä yhteisö auttaa jaksamaan niiden päivien yli, jolloin tuntuu ettei mikään onnistu. Se muistuttaa, että kaikki ovat joskus olleet aloittelijoita.

Tämä on yksi niistä asioista, joista olen kaikkein ylpein CrossFit Lappeenrannassa. Meillä ihmiset kannustavat toisiaan riippumatta siitä, kuinka kauan ovat harjoitelleet tai kuinka kovassa kunnossa ovat.

4. Saat takaisin sen, mitä olet valmis antamaan

Tämä pätee lähes kaikkeen elämässä.

Mitä enemmän panostat harjoitteluun, sitä enemmän kehityt. Mitä enemmän osallistut yhteisön toimintaan, sitä enemmän tunnet kuuluvasi siihen.

Vaivannäkö harvoin menee hukkaan. Useimmiten se palautuu takaisin tavalla tai toisella.

5. Tärkein tavoite voi olla paikalle ilmestyminen

Moni miettii liikaa lopputulosta.

Entä jos tavoite ei olekaan oppia tiettyä tekniikkaa, saavuttaa tiettyä tulosta tai päästä tiettyyn kuntoon?

Entä jos tavoite on vain ilmestyä paikalle?

Olen huomannut, että oppiminen seuraa osallistumista. Kun jatkaa tulemista harjoituksiin viikosta toiseen, kehitys tapahtuu lähes huomaamatta.

Sama pätee liikuntaan, työhön, opiskeluun ja oikeastaan mihin tahansa elämässä.

Usein tärkein askel ei ole täydellinen suoritus.

Se on se, että ilmestyy paikalle uudestaan huomenna.

Mitä tämä on opettanut minulle valmentajana?

Ehkä arvokkain asia, jonka olen saanut BJJ-harjoittelusta, ei ole ollut yksikään tekniikka.

Arvokkain asia on ollut se, että olen saanut olla taas aloittelija.

Olen saanut muistutuksen siitä, miltä tuntuu olla epävarma. Miltä tuntuu, kun muut osaavat enemmän. Miltä tuntuu yrittää parhaansa ja silti epäonnistua kerta toisensa jälkeen.

Olen saanut muistutuksen siitä, kuinka tärkeää on tulla nähdyksi, kannustetuksi ja autetuksi silloin, kun kaikki on vielä uutta.

Uskon, että tämä kokemus on tehnyt minusta taas hieman paremman valmentajan.

Ymmärrän paremmin niitä tunteita ja haasteita, joita uuden harrastuksen tai liikuntamuodon aloittamiseen liittyy. Ymmärrän paremmin sen epävarmuuden, jonka moni uusi jäsen kokee kävellessään ensimmäistä kertaa salimme ovista sisään.

Ja ehkä juuri siksi jokaisen valmentajan kannattaa välillä opetella jotain täysin uutta.

Ehkä suurin oppi ei ole ollut se, miten joku tekniikka tehdään.

Suurin oppi on ollut muistaa, miltä tuntuu olla aloittelija.

Se tekee minusta paremman harjoittelijan, mutta ennen kaikkea paremman valmentajan.

Lopuksi haluan vielä kiittää Willi Jiu-Jitsun porukkaa siitä, miten minut on otettu mukaan harjoituksiin.

Erityiskiitos valmentajille, etenkin Otolle ja Hannulle. Hyvä valmennus, kannustava ilmapiiri ja kärsivälliset harjoituskaverit tekevät aloittelijan matkasta huomattavasti helpomman ja hauskemman.

Matka painin parissa jatkuu. Olen edelleen vasta alkutaipaleella, mutta ehkä juuri se onkin tämän kaiken parasta.

On hienoa huomata, että yli kolmen vuosikymmenen valmennuskokemuksen jälkeenkin voi löytää itsensä tilanteesta, jossa oppii jatkuvasti uutta.

Ja ennen kaikkea on hienoa huomata, kuinka paljon iloa uuden asian opettelu voi edelleen tuoda.

Nautitaan oppimisesta.